Päivi

Päivi Stenman

Olen Päivi Stenman, tuotepäällikkönä toimiva insinööri. Perheeseeni kuuluu puolison lisäksi enää villakoira, sillä kaksospoikani rakentavat jo elämäänsä omillaan. Syntynyt olen 1968 Mouhijärvellä (nyk. osa Sastamalaa), mutta jo samana vuonna perheestämme tuli ylöjärveläisiä. Vuosien saatossa olen aktiivisesti ollut vaikuttamassa Ylöjärven päätöksenteossa. Olen Ylöjärven kaupunginvaltuuston sekä -hallituksen jäsen. Muita luottamustoimiani ovat jäsenyydet SDP:n puoluevaltuustossa sekä jäsenyys Tampereen Insinöörien valtuustossa.

Yhteisten asioiden hoitaminen ja yhdessä tekeminen ovat aina kuuluneet olennaisena osana elämääni. Puolueeseen olen liittynyt täytettyäni 15 vuotta, mutta jo sitä ennen osallistuin aktiivisesti vaalityöhön. Lautakuntatyöskentely teknisessä ja ympäristölautakunnassa on tuttua 1990 ja 2000 luvuilta. Ylöjärven kaupunginvaltuustoon olen kuulunut 2000-2008, jonka jälkeen koin tärkeimmäksi keskittyä perheeseeni.

Omat harrastukseni löytyvät käsitöiden, liikunnan ja kulttuurin parista. Harrastan mm. uintia, hiihtoa, käyn teattereissa ja kesäisin aika kuluu vanhan pirtin ja pihapiirin kunnostamisessa.

Voin sanoa kasvaneeni sosialidemokraatiksi ja sosialidemokraattiset arvot ovat aina olleet minulle sydämen asia. Lapsuudenkodin vaikutus arvopohjaani on varmasti ollut vahva, koska vanhempani olivat aktiivisia poliittisessa toiminnassa. Heidän ikätoverinsa muistavat minut jo pikkutytöstä, kun osallistuin kaikkiin mahdollisiin tapahtumiin ja kokouksiin, joihin mukaan pääsin. Koen tämän itsestään selvänä arvovalintana.

Vuosikymmenten saatossa olen ollut mukana useiden yhdistysten toiminnassa. Poikieni ollessa pieniä oli luontevaa kuulua paikalliseen monikkoyhdistykseen. Erityislasten haasteista olen saanut laajemmminkin tietoa vertaisryhmätoiminnassa, sillä ADHD on kulkenut perheemme matkassa omien lasten myötä. Olen halunnut avoimesti kertoa ja erityisesti kuunnella muita vastaavassa tilanteessa olevia ja näin osaltani olla heille tukena. Olen toiminut myös Pirkanmaan osuuskaupan edustajistossa.

Työurani olen aloittanut jo nuorena, sillä koulun ja opintojen ohessa poimin aluksi mansikoita, siivosin ja toimin mittarinlukijana. Varsinaista työuraa olen luonut aluksi asiantuntijatehtävissä rautatiemaailmassa ja sen jälkeen teknisessä tukkukaupassa, ensin myyntityössä ja nyt viimeiset vuodet tuotehankinnan parissa, lähinnä EU alueella.